It's been a long time…

Ristiriitaiset tunteet vellovat sisälläni.
Hirvittävä autio tyhjyys, toisaalta paino -
kuin suuri kivi. Ei tunnu miltään ja tuntuu kaikelta.

Nostalgiaa? Pelkoa? Toiveita? Vihaa? Katkeruutta?
Vai... Rakkautta?

Uskallanko sanoa sen ääneen, myönnänkö sen vieläkin olevan niin?
"Ei - tai kyllä", tulosi hämmentää aina!

***

Jos soittaisit, en tiedä vastaisinko.

En tiedä onko minusta jutustelemaan kevyitä kanssasi kuin ystävät ikään.
Entäs jos en pysty hillitsemään tunteitani? -Jos saat tietää, että edelleen ikävöin sinua ja rakkauttasi.

En halua menettää ystävyyttäsi, mutta haluan säilyttää ylpeyteni rippeet.
Jos soittaisit - en tiedä vastaisinko!

***

TYHJYYDEN JÄLKEEN

Mikä valta sinulla on minuun? Minuun - joka olen maailman itsenäisin olento, aina tottunut luottamaan vain itseeni?! Miksi sinä saat minut heikoksi? - Vieraaksi itselleni.
Ei sanoja vastustaa - edes välinpitämättömyyttä.

Kuka sinulle antoi avaimet minuun - kuka luvan astella sydämeeni - kuka antoi tallustella sen tyhjäksi ja sitten vain lähteä?

Mikä nyt saa haluamaan takaisin tuhotulle maaperälle?
- Halu repiä vai rakentaa?
Etkö tiedä, että tuhon jäljet ovat vasta korjaantumassa ja lukkoja vaihdetaan jo?! Enkä ole vielä valmis uuteen iskuun!

***

Telepatiaa?

En saa sinua mielestäni…

Jälkeen puolen vuoden hiljaisuuden juttelimme 10 minuuttia. Olit kiireinen - kuten aina - mutta ilmiselvästi onnellinen tapaamisestamme - niin minäkin.

Vaan mitä ajattelet nyt, kun istut bussissa matkalla töihin? Onko mielessäsi jo finanssimuutokset ja pörssikurssit, vai sanooko sinunkin sydämesi hiljaa, kuten minun: -" Ikävöin sinua rakkaani, edelleen!"

***

Joskus kuin muisto

Kosketustasi kaipaan - ja rakkauttasi. Tarvitsen kipeästi katseesi hellää hyväilyä, halusi kuumaa hehkua - tänään, huomenna - aina! Sain olla sinun vain lyhyen kiitävän hetken - sitten ei mitään...
Olit osa minua ja olet, tulet aina olemaan. Mikään tai kukaan ei sitä voi muuttaa.
Joskus vielä olet minulle kuin kangastus - utuinen varjo aamukasteen kimmellyksessä… haikea muisto jostain kaukaa. Mutta nyt - kuin kirvelevä avohaava, josta ei lakkaa vuotamasta.

***

Vaikeroin - olen hiljaa

Mikä saa minut sanomaan sanoja, joita olen yrittänyt peittää, mikä saa vaikeroimaan hiljaa, huutamaan ja itkemään? Mikä saa käyttäytymään kuin mieltä vailla? Rakkaus ilman mahdollisuuksia, tilaisuus joka tuli, oli ja meni! Mikä tekee kipeää, kuin puukon isku, tai kuin poltettu iho? Rakkaus, joka ei voi koskaan täyttyä - syttyi muttei milloinkaan sammu! Mikä saa toivomaan mahdottomia? Uskomaan, että meidät oli tarkoitettu yhteen?

Rakkaus, jonka vertaista ei ole! Me olimme Yksi, meissä ei ollut rajoja, eikä eroja. Sulauduimme toisiimme niin, että välillä oli vaikea erottaa kumpaa kosketti. Tuskin uskalsimme hengittää, ettei lumous haihtuisi - eikä se mennyt minnekään.

Mutta, kun yhdestä repäistiin kaksi - jäi vain sirpaleita, joita en koskaan saan kootuksi.

Minussa ei ole tilaa muiden asua…

***

Mikä minussa rikkoo sinua?

Enkä minä saa sinussa aikaan edelleen samoja voimakkaita väristyksiä kuin silloin, kun ihomme ensikerran koskettivat toisiaan? Eikö sydämesi vieläkin huuda nimeäni, kun kukaan ei kuule - kun unohdat varoa sen haluja? Etkö edelleen etsi kättäni käteesi - ne rakastivat toisiaan? Eikö vieläkin yhtäkkiä joku kuiskaa korvaasi "Rakastan sinua", ja tiedät sen olevan minä? Etkö edelleen tule levottomaksi yllättäen - ilman syytä, ja aisti tuoksuani ihan vierelläsi - tiedät että olen sinua lähellä - sinussa. Uskallatko vielä koskettaa vai saako se sinut epätoivoiseksi? Oletko päättänyt kieltää minut ja siinä samalla itsesi? Mikä minussa rikkoo sinua edelleen, ellet enää rakasta minua ikuisella rakkaudella, niin kuin silloin?!

Elämää suurempia hetkiä - kun joutuu kasvotusten itsensä kanssa, eikä pakotietä ole.

Siitä sanat, siirrettävät paperille - tunne, jota ei voi kieltää.

Vain kahdesti olen sen kokenut. Kun rakastuin ja kun jouduin myöntämään, että rakastan edelleen.

***

Luulen, etten rakastaisi niin paljon, ellet olisi niin kaukana, lähes saavuttamattomissa. Vai petänkö vain itseäni? Rakennan suoja-aitoja selviytyäkseni sinusta yli?
Voiko joku luvata, että tulee aika, jolloin ajattelemisesi ei enää tee kipeää?

Rakkauteni sinuun oli ikuinen, ja on…

TARTUNKO KÄTEEN?

Miksi sinun pitää lähteä ja tulla? Haluatko edes jäädä? Tule nyt - mutta vain, jos teet sen jäädäksesi. Enää minussa ei ole mitään rikottavaa. Korjattavaa ehkä…
Sinuun luotin kuin kiveen - se murskasi minut.
Ja nyt ojennat kättäsi pelastaaksesi? Tartunko siihen hukkuakseni jälleen?

***

WISHFUL THINKING?

Tänään sanoit, että kulkiessasi ohitse paikasta, jossa kerran olimme niin onnellisia, se muistuttaa kipeästi sinua minusta ja siitä mitä meillä oli. Hyvä niin - ehkä sittenkin jokin osa minua jäi sydämeesi?

***

Sieluni - verhottu

Rakkaani, älä suotta hapuile saadaksesi otetta minuun - ei minua enää ole. Tunnut niin tutulta edelleen, mutta minä en ole enää se sama, johon kerran rakastuit. Kun valitsit toisen tien, kadotit sieluni - etkä koskaan voi sitä enää löytää.
Sen portit ovat sinulta suljetut, sen ikkunat peitetty luukuin. Kerran lähdettyäsi et sinne enää voi tulla, - ei, vaikka kuiskaankin nimeäsi hiljaa…
Ajan meri huuhteli jälkesi pois, eikä paluutietä ole osoitettu…

***

Kuinka voisin tietää…

Lähditkö, koska et rakastanutkaan, vai rakastitko sittenkin liikaa? Et kerro, vaikenet - ja katsot oudoksuen kun kysyn - kuin ihmetellen, enkö tiedä.
Kuinka voisin tietää?
Tiedätkö sinä sen tuskan määrää, jonka lähtösi aiheutti, ymmärrätkö kuinka pieniksi sirpaleiksi hajosin?
Kuuletko, ellen puhu? Sanot edelleen kärsiväsi erostamme - miksi? Sinähän se lähdit!

***

SINÄ PÄÄTÄT

Sinä päätät...

mitä saan sanoa
ja mitä tehdä...

***