REISSUNAISEN PÄIVÄKIRJA

Lontoo 1991-2000

Ensimmäistä kertaa Lontoossa! VIHDOINKIN! Olin koko pienen elämäni haaveillut tästä hetkestä ja kerran jo ollut aikeissa lähteäkin, mutta silloin matka kaatui koko lennon peruuntumiseen. Nyt se oli vihdoin kuitenkin totta! Ongelma oli vain se, että viikko ei riittäisi mihinkään! Se olisi mahdoton tehtävä! 

Oli niin paljon nähtävää ja koettavaa. Teimme Minnan kanssa suunnitelmat joka päivän varalle jo kotimaassa, ettei aikaa tuhraantuisi sitten perillä ohjelman miettimiseen. Havaitsimme pian käytännössä, että olimme olleet järkeviä. Nyt meillä oli heti aamusta jo selvä tieto mitä tekisimme kyseisen päivän aikana, joten pääsimme suoraan vauhtiin heti aamiaisen jälkeen.

Oli tietysti täysin mahdotonta ehtiä kaikkea haluamaansa viikon aikana, mutta kaikki se mitä suunnittelimme, myös teimme. 

Kuvittele: RockCircus, Madame Tussaudin vahakapinetti, Towerin silta, Towerin Linna, BigBen, Piccadilly Circus, Covent Gardenin markkinat, St Paulsin Katedraali, Päivämatkat Lontoon ulkopuolelle, kuten Windsoriin, Canterburyyn ja Leedsin linnaan jne. jne.

Viikko kului aivan liian nopeasti ja päätös oli: Tänne ja vähän äkkiä uudelleen!

LONTOO 1995

Toinen kerta Lontoossa oli jopa parempi, kuin ensimmänen sillä nyt tiesin jo etukäteen mitä haluan tehdä ja nähdä ja kuinka päästä sinne parhaiten. Olin taas tutkinut etukäteen uusia nähtävyyksiä, niiden aukioloaikoja jne. Tällä kertaa mukanani oli Nana, eri matkaseuralainen kuin ensimmäisellä kerralla, joten pääsisin "kertaamaan" muutamat nähtävyydet neljän vuoden jälkeen uudelleen, sillä olihan hänenkin saatava tutustua kuuluisiin paikkoihin kuten Madame Tussaud ja St. Paulsin Katedraali.  

Ihan ensin ostimme tietenkin travelcardin viikoksi, jotta matkustaminen oli mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Halusin näyttää jo tuntemiani paikkoja matkakaverilleni ja nähdä tietysti myös paljon uusia, kuten  esim. Greenwichin kaupungin ja kuuluisan aikavyöhykerajan, museoita sekä Cutty Sark -laivan. Kaiken kukkuraksi meillä kävi tuuri ja pääsimme näkemään kaikkien aikojen ensimmäisen aidon Titanic-näyttelyn, joka oli juuri alkanut maailman kiertueensa Lontoosta. Kävimme myös katsomassa kuuluisan ja ah, niin ihanan musikaalin The Phantom of the Opera.  

Tällä kertaa olimme varanneet kaksi viikkoa aikaa. Olin jo kolmannen kaverin, Sarin kanssa Lontoossa ja siispä ohjelmaan kuului taas ensin ne "pakolliset" nähtävyyden. Juuri siksi olin päätynyt kahteen viikkoon, että ehtisin nähdä tällä kertaa myös paljon uuttakin. Matkalaukut eivät riittäneet alkuunkaan, niin hurjaa shoppailua se kaksi viikkoa oli. Ostimmekin isot reissukassit Covent Gardenin markkinoilta avuksi. Hirvitti lähteissä lentokentän laukkupunnitukseen meno, mutta se on sitten jo kokonaan eri tarina.

Ensimmäisen viikon kulutimme tossun pohjia vaellellen pitkin poikin Lontoon katuja ja katsellen minulle sekä uusia, että jo tuttuja nähtävyyksiä. Lontoon shoppailukadut tulivat tutuksi myös Sarille ja laukkujen täyttyessä kukkaro laihtui kovaa vauhtia!

Olimme varanneet toisen viikon alkajaisiksi Eurostar liput Pariisiin. Kun maanantai aamu koitti olimme valmiina siis ylittämään rajan luotijunan vauhdilla, mutta sekin on toinen stoori, joka löytyy kaikkine kommelluksineen tämän sivun kohdasta "Pariisi 1996".

Reissusta selviydyttyämme (huh huh!) tiistai aamuna yrityksemme mennä aamiaiselle päättyi yrjöjuoksuun hotellihuoneen vessaa, Niin poikki olimme Pariisin keikastamme. Aamu menikin raatona hotellihuoneen sängyssä aina iltapäivälle saakka, jolloin raahauduimme nälkäisinä Hard Rock Cafen kilometrin pituiseen jonoon saadaksemme jotain syötävää. Kun sitten lopulta jumalattoman jonottamisen jälkeen pääsimme sisään ja saimme ruoka-annokset eteemme, en pystynytkään syömään. Eilisen matka rasitus oli saanut aikaan hirveän migreenin ja vatsassa etoi sen verran pahasti, että hyvät "purilaiset" jäivät melkein koskemattomiksi, mutta "so what", olimmepa sentään edes käyneet Hard Rock Cafessa. Yksi valloitus sekin! Ostimme myös ravintolan matkamuistomyymälästä t-paitoja ym. mukavaa kotiin viemiseksi. 

Pari päivää sentään maltoimme ottaa välillä rauhallisestikin ja loikoilimme mm. Hyde Parkin nurmella ja kuljeskelimme Regent Parkissa sekä Buckinghamin palatsia ympäröivissä St James's Parkissa, että Kensington Gardenissa. Valokuvia otettiin sormet verillä ja filmirullia löytyi kassin pohjalta pitkälti toista kymmentä kotiin palatessa. Hupia toi mm. ihanan kesyt oravat, jotka söivät hyvällä ruoka- (vai "juoma-") halulla viinirypäleitä, joita niille tarjosimme, kun muutakaan ei mukana ollut ja nuo pikku veikot olivat niin itsepäisiä, että tunkivat melkein syliin ja olkapäälle, kunnes annoimme niille jotain syötävää. Kävimme katsomassa myös The Phantom of the Operan, jonka olin nähnyt edelliselläkin kerralla! Se oli edelleen aivan yhtä ihana.

Tämän kerran matkasta voisi kirjoittaa vaikka romaanin, mutta parasta vain todeta lopuksi, että lentokentällä kävi mieletön munkki, kun tarjouduin auttamaan erästä lähtöselvitysvirkailijaa, kun nuori suomalaispoika ei ymmärtänyt mitä virkailija hänelle yritti selvittää. Siitä hyvästä meidän 100 kilon matkalaukut (puolet liikaa painoa sallitun rajan) saivat ilmaisen kyydin takaisin Suomeen!!

LONTOO 1997

Tammikuussa 1997 Suomessa oli todella kylmää, mutta kun laskeuduimme Stansteadin lentokentälle Lontoossa oli kuin aikainen kevät. Uskomatonta! Yleensähän tammikuu Englannissa on kaikkein kylmintä ja sateisinta aikaa ja nyt kukat jo alkoivat kukkia ja nurmikko oli vihreää! Mieletön tuuri! Koko viikon oli lämmintä ja aurinkoista, parhaimmillaan noin +13C.  Kävimme myös Lontoon ulkopuolella retkellä kauniissa Bathin kaupungissa. 

Jälleen kerran onnistunut ja mukava loma Lontoossa. Sari oli nyt toistamiseen kanssani matkalla, joten saatoimme rauhassa keskittyä kaikkeen sellaiseen, jota emme olleet edellisellä matkalla ehtineet. Tällä kertaa vaihdoimme musikaalia ja kävimme katsomassa upean Cats:in. "Kissat kaatiksella" oli hieno kokemus, mutta edelleen Phatom on ykkössijalla!

Jälleen kerran oli pakko päästä Lontooseen! Matkatöppöstä oli kutitellut jo muutaman vuoden ja vaikka olin välillä käynyt muilla matkoilla, niin Lontooseen mieli paloi edelleen! Mikäs sen upeampi ajankohta kuin vuosi 2000 ja kaikki siihen liittyvä Millennium uutuus kuten The Dome, British Airways LondonEye maailmanpyörä ja monet muut uudet kohteet. Aikaa olin varannut taas kaksi viikkoa ja kävin tutustumassa ensimmäisellä viikolla mm. Taten nykytaiteen museoon ja toisella viikolla matkustin katsomaan legendaarista Wembley Arenaa juuri ennen sen sulkemista ja uudelleen rakentamista. Kävin nyt myös kolmatta kertaa katsomassa musikaalin The Phantom of the Opera, enkä vieläkään kyllästynyt siihen, vaikka osaan sen jo melkein ulkoa. 

Toiseksi viikoksi sain seurakseni myös entisen työkaverini ja hänen kanssaan kävimme mm. LondonEye maailmanpyörässä ja Regent Canalin veneretkellä Camden Lockin markkinoille. Taas kerran oli upeaa tuntea se ihana Lontoon henki, jota ei mistään muualta maailmasta löydy!

Usko tai älä! Tämän pitäisi olla kesälomaltani 1993. Olin äitini kanssa pohjoisnorjan kiertomatkalla tällä kertaa omalla autollani. Kun lähdimme matkaan lounais-suomesta oli kesä jo hyvää vauhtia menossa, mutta kun saavuimme Kilpisjärvelle maassa oli melkein metri lunta ja järvet vielä umpi jäässä. Hrrrr! Oli kolmas kesäkuuta. Erilainen kesäloma, eh? 

Toukokuussa 1996 Lontoon reissun yhteydessä olimme varanneet päivän matkan Eurostar junalla Pariisiin. Upea kokemus kaiken kaikkiaan; Luotijunalla tunnelissa ja Pariisin kaikki nähtävyydet kuudessa tunnissa. Mutta kaikkein mieleenpainuvinta matkassa oli kuitenkin se, kun ilmeni Lontoossa aamulla metroa odotellessamme, että pankkivapaapäivän vuoksi metrot eivät kuljekaan normaalisti! Meillä oli alle puoli tuntia aikaa ehtiä Waterloon asemalle, josta Eurostar lähtee! Ei muuta kuin juoksuksi. Siinä hötäkässä ei ehtinyt edes miettiä mahtaisiko saada taksin tai jotain. Juoksimme Sarin kanssa Piccadilly Circukselta veren maku suussa kohti Waterloon asemaa. Minä edellä ja Sari itkua tuhertaen perässä! Juna liput olivat tähtitieteellisen kalliit eikä niitä olisi voinut vaihtaa, eikä saada rahaa takaisin jollei niitä käyttänyt, joten pakko oli ehtiä, vaikka mikä olisi. Ehdimme kuin ehdimmekin, vaikka aseman edustalla jouduimme kiertämään koko rakennuksen, ennenkuin löysimme avoimen oven. Lopulta kun Sari leimasi jälkeeni portilla lippunsa, kello oli juuri sen verran, että portit sulkeutuivat heti sen jälkeen kun ehdimme sisään. Sen jälkeen ei enää junaan olisi päässyt! Mieletön tuuri, karmea hiki, hengen ahdistus ja sydän oli pakahtua, mutta siinä me istuimme Eurostarin hienossa vaunussa kohti Ranskaa ja Pariisia! Koko päivän meillä oli sellainen tunne, että olemme jostain myöhässä, eikä ihme, sellaisen juoksemisen jälkeen. Junassa olevat vaunupalvelijapojat (ah, niin upeita Ranskalaispoikia) pelastivat kyllä kirkkaasti aamun ongelmat ja niin saattoi Pariisin valloitus kuudessa tunnissa alkaa!  

Päätimme kävellä Gare de Nordin asemalta kaupungin keskustaan. Näkisimme siinä samalla enemmän Pariisia, vaikka aikaa ei ollutkaan liiemmalti tuhlattavaksi. Matkalla satoi vettä ja välillä aurinko paistoi. Ostin eräästä liikkeestä Pariisi rannekellon ja haukkasimme pahimpaan nälkäämme Champs Elyseen alkupäässä katukioskista ostamamme jumalattoman kalliit täytetyt lämpimät patongit! Pitäähän Pariisissa patonkia syödä, maksoi mitä maksoi! Kävelimme Champs Elyseetä Riemukaarelle, jossa otimme asiaan kuuluvat valokuvat ja ihailimme alueen kalliita liikkeitä - ulkopuolelta tietenkin! Sitten otimme maanalaisen ja suuntasimme kohti Eiffel tornia, joka tietenkin oli yksi pääkohteistamme. 

Sinne oli ehdittävä vaikka mikä olisi. Tietenkin torniin oli jumalattomat lippujonot ja hissijonot. Olimme varmoja, ettemme ehtisi millään takaisin junaan, mutta ylös menisimme, vaikka pitäisi kävellä takaisin Lontooseen! Näkymät olivat huikaisevat ja kun vielä tapasimme "Mäkäräisen", erään Amerikan Suomalaisen kaverin Amerikkalaisen ystävänsä kera, joiden kanssa sattui hauskoja juttuja hississä ylös, olimme oikein tyytyväisiä juostessamme taas kerran hiki hatussa takaisin maanalaiselle ja suuntasimme kohti Gare de Nordin asemaa, josta Eurostar lähtikin sitten melkein heti kohti Lontoota. Junassa olimme niin loppuun ajettuja, että vaikka toinen olisi sanonut vain moi, niin räjähdimme nauruun! Kanssa matkustajat olivat tietenkin huvittuneita moisesta ilonpidosta. Sari sanoi "ottavansa Waterloon asemalta maanalaisen hotelliin"! Mä uskoin kuitenkin, ettei se taitaisi mahtua, eikä sen ryöstäminenkään olisi kovin yksinkertainen juttu, joten  hän päätti luopua suunnitelmasta ja vain MATKUSTAA sillä takaisin Piccadilly Circusille, jossa hotellimme sijaitsi...

Monaco, Ranskan ja Italian Riviera 
- kaikki yhdessä siistissä paketissa.

Matkalle lähtiessämme emme tienneet vielä mikä noista kolmesta paikasta tulisi olemaan meidän majapaikkamme. Olimme ottaneet ns. pikalähdön, jossa vasta perillä selviää missä majoitus on. Nizzan kentällä saimme tietää, että hotellimme sijaitsee Italian puolella Diano Marina nimisessä pikkukaupungissa. Ajoimme välimeren rannikkoa Nizzasta ohi Cannesin, MonteCarlon ja pienten Italialaiskylien Diano Marinaan. Hotellimme oli ns. asuntohotelli jossa ei ollut vastaanottoa eikä ravintolaa vaan huoneisto oli kuin asunto, jossa oli keittiö ja kaikki muu tarvittava. Hotelli sijaitsi keskustasta noin kilometrin rantaviivaa kohti Genovaa. Asuimme rauhallisella paikalla sitruunapuiden varjossa.

Vaikka oli jo syyskuun alku, ilma oli hiostavan kuuma - loma saattoi alkaa! Olimme varanneet muutaman retken jo etukäteen, joten tulisimme näkemään kaikki yllämainitut paikat, sekä joitain italialaisia ja ranskalaisia pikkukyliä sisämaassa. Varsinkin Monacon ja Nizzan retkeä odotimme suurella innolla ja kyllä ne odotuksen täyttivätkin monin kertaisesti. Meidän rantaloma osuutemme kesti keskiviikkona kaksi tuntia - sen verran aikaa jaksoimme lekotella vuokraamissamme rantatuoleissa, jonka jälkeen menotossu oli jo niin kuumana, että piti taas lähteä valtaamaan uusia nähtävyyksiä ja etenkin shoppailemaan. Tältä reissulta taisimme ostaa yhteensä toistakymmentä laukkua  ja kaikki vielä samasta kaupasta! Omistajasta tuli jo niin tuttu, että hän suorastaan hihkui onnesta aina kun kävelimme liikkeeseen sisään! Vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä, tulimme mainiosti toimeen! =)

Ikimuistoinen matkani Torontoon Kanadaan 1998.

Matkan pääasiallinen syy oli erittäin henkilökohtainen. Kävin tapaamassa henkilöä, jonka olin tuntenut irkkailun välityksellä jo puolitoista vuotta. Meillä oli oikein hauskaa yhdessä ja mukaani lähti tonneittain ihania muistoja, joita vaalia jälkeenpäin. 

Kiertelimme ympäri Torontoa ja katselimme nähtävyyksiä, joista hänkin sanoi saavansa jotain uutta minun kanssani, joka näin ne kaikki ensi kertaa. Kävimme iltavalaistussa CN Towerissa katsomassa suurkaupungin valoja ja SkyDome stadionin loistokkuutta, maistelimme Wayne Grezkyn ravintolan antimia ja mikä mieleenpainuvinta, saimme opastetun matkan vain meille kahdelle iki-ihanille Niagaran putouksille. Mukaani lähti filmirullittain kuvia, laukullinen matkamuistoja ja surullinen sydän, kun oli aika lähteä takaisin kotiin! Sain myös yllättäen mahdollisuuden tavata Torontossa asuvia kaukaisia sukulaisiani, joita en ollut ennen tavannut. Tätä matkaa en unohda koskaan!

Garda, kaunis pieni kaupunki ja tietenkin henkeäsalpaavan upea Gardajärvi ympäröivine vuorineen vei sydämeni kerta heitolla jo ensimmäisten maisemien ilmestyttyä näkyviin. Saavuimme lauantaina Veronan kentältä bussilla Gardan kaupunkiin, jossa syyskuusta huolimatta oli edelleen jopa +30 C lämmintä ja upea kesäinen sää.  

Matkaohjelmaamme olimme suunnitelleet sunnuntaille retken ympäri Gardaa ja läheiselle Rocca vuorelle. Toisten hikoillessa pahimpaa siesta-aikaan, me Sarin kanssa reippaina (lue: hölmöinä) suunnistimme Rocca vuoren huipulle melkein lämpöhalvauksen saattelemana. Illalla vielä, (ettei vain olisi tullut liian helpoksi) lähdimme kävellen järvenrantatietä kohti Bardolinoa, tarkoituksena tehdä vain pieni iltalenkki, mutta löysimme itsemme 4:n kilometrin kävelyn jälkeen Bardolinon keskustasta. Ilta jo hämärsi, kun lähdimme paluumatkalle ja loppumatkan kävelimme säkkipimeässä illassa lopen uupuneina päivän rasituksesta. Seuraavaksi päiväksi ohjelmassa oli aikainen lähtö bussikierrokselle koko  Gardajärven ympäri ja minä tietysti sain jumalattoman migreenin edellisen päivän "urheilun" takia. Olipa siinä kivaa oksentaa Malcesinen torin laidalla ja istua laivamatkan ajan vihreänä vessassa, kun toiset nauttivat ohikiitävistä maisemista. Rivassa onneksi oli pienoinen hengähdystauko ja sain pää-vatsa-akselin taas sen verran kuntoon, että jaksoin nauttia mm. Limonen kauneudesta ja Sirmionen kuuluisasta jäätelöstä.

Tiistaina oli sitten vuorossa kokopäivämatka Venetsiaan. Ihan liian vähän aikaa oli tutustua kaikkeen mihin olisimme halunneet, mutta ehdimme sentään condoli ajelulle ja kävimme nauttimassa hurjan kalliit päiväkahvit Grand Canalen rantakahvilassa, sekä tietenkin ostamassa pakolliset matkamuistot. Menomatkalla satoi ja oli kovin synkkää, mutta kun palasimme kohti Gardaa, ilma oli taas lämmin ja aurinkoinen. 

Keskiviikkona suunta oli kohti pohjois Italian upeita alppeja, Dolomiitteja. Huikaisevat maisemat toisensa jälkeen saivat sydämemme pamppailemaan ja filmiä kulumaan. Teimme köysiratamatkan parin kilometrin korkeuteen, jossa nautimme kahvit ja mustikkapiiraat, sillä aikaa kun toiset kävivät lounaalla. Uskomaton matka alpeilla päättyi Italian Grand Canyoniksi kutsuttuun tieosuuteen, josta valitettavasti emme saaneet yhtään kunnon kuvaa. Torstain valitsimme ostos- ja lepopäiväksi Gardassa, jonka jälkeen perjantaina taas uusin voimin suuntasimme omin päin bussilla Veronaan. Pakollinen nähtävyys oli tietenkin kuuluisa Veronan Arena, jonne olisi päässyt katsomaan oopperaakin, mutta valitettavasti meillä oli nyt liian vähän aikaa. Kävimme tutustumassa myös kuuluun Julianin taloon ja sen parvekkeeseen. Olisimme kovin mielellämme ehtineet piipahtaa myös Milanossa, mutta kaikkea ei voi saada kerralla, vai mitä? Aika ja voimat eivät kertakaikkiaan riittäneet. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, sillä tämä ei taatusti ollut viimeinen kerta kun näen iki-ihanan Gardajärven ja sen uskomattoman kauniit maisemat! 

Niin ja vielä, erityisesti haluamme muistaa ja kiittää Pizzeria de Valen mukavaa henkilökuntaa maukkaista pizzoista ja hyvästä palvelusta... =)